XO DFNDR A8 – yllättävä uutuus

XO toi ensi-iltaan täysalumiinirakenteisen DFNDR A8:n
A8 on kolmas malli, jonka XO nimeää osaksi uusinta DFNDR-mallisarjaa. Kolme nykyistä ”Defenderiä” ovat kooltaan lähellä toisiaan mutta varsinkin tilaratkaisultaan ja nyt myös valmistusmateriaaliltaan erilaisia.

DFNDR A8 on XO:n ensimmäinen niin sanottu täysalumiinivene eli kokonaan alumiinista tehty. Vaikka koko- ja teholuokka ovat samat, ei A8 kuitenkaan ole läpikuljettavan ja lujitemuovikannellisen DFNDR 8:n täysalumiiniversio, vaan oma itsenäinen mallinsa, jonka tilaratkaisu perustuu ympärikuljettavuuteen.
Tyypiltään A8 on täysalumiiniveneeksi epätavallinen, matalalla keulakajuutalla varustettu daycruiser. Tähän saakka täysalumiiniveneitä on nähty lähinnä avo- ja ohjaushyttiveneluokissa. A8:n ohjaamoa ja matkustamoa suojaavat korkea ja leveä tuulilasi sivulaseineen sekä ikkunallinen panoraamakatto. Sivut ja perän saa suljettua lisävarusteena saatavilla kuomuseinämillä.

Istumapaikat on asemoitu kolmeen, ajosuuntaan istuttavaan riviin. Katon alla on neljä tukevaa erillisistuinta, joista etummaisiin eli ohjaamon penkkeihin saa iskunvaimennuksen. Peräpenkkiä riittää koko veneen leveydeltä, mikä tarkoittaa neljää istumapaikkaa lisää. Erillistuimien keskellä turkissa on syvennys, joka helpottaa penkkien välissä liikkumista. Syvennys ei ole itsetyhjentyvä, joten se on varustettu sähköisellä pilssipumpulla.
Luontevimmin kulku tapahtuu kuitenkin laidoilla olevia kulkuväyliä pitkin. Korotetulle ja vain varvaslistan verran laitojen suojassa olevalle keulakannelle noustaan parin askelman verran, tuulilasi kummalta puolelta tahansa ohittaen. Keulakansi on kauttaaltaan tasainenj a sinne saa lisävarusteena aurinkopatjan.

Keulakannen alla on matala kajuutta, joka tarjoaa puitteet satunnaiseen yöpymiseen ja wc-käyntiin, wc on tilattavissa lisävarusteena. Hitsaussaumoja lukuun ottamatta A8 peittää täysalumiinirakenteensa ansiokkaasti, sillä XO:n tapaan kyljissä on vakiona joko hiilenmusta tai valkoinen 3M:n runkoteippaus. Ensiesittelyssä olevaan A8:n oli poimittu lisäksi liki kaikki vaakapinnat kattava harmaa SoftDeck-turkki.
Moottorivaihtoehdot alkavat yksimoottoriasennusten osalta Mercuryn 300-hevosvoimaisesta veekasista ja päättyvä 400-heppaiseen veekymppiin. Pariasennuksena voi valita joko 200- tai 225-hevosvoimaiset V6:t. Vakiovarustein pakettihintojen haitari venyy moottorivalinnasta riippuen 120–150 000 euron alueelle.
XO DFNDR A8 hinta tarkentuu myöhemmin ja toimitukset alkavat vuonna 2024.
VG Boats Turku
Kuninkojankaari 9
20320 Turku
Avoinna arkisin 10-18,
lauantaisin 10-15,
su suljettu.
VG Boats Vantaa
Tuupakantie 1
01740 Vantaa
Avoinna arkisin 10-18,
lauantaisin 10-15,
su suljettu.
VG Boats Raisio
Hahdenniementie 4
21120 Raisio
Avoinna arkisin 8-16,
la-su suljettu.
Myynti
Mika Häkkinen
040 027 2412
mika.hakkinen@vgboats.fi
Antti Riihinen
040 575 1470
antti.riihinen@vgboats.fi
Leevi Lindstedt
050 502 2035
leevi.lindstedt@boatstore.fi
Myynti
Niclas Lönnberg
040 637 0551
niclas.lonnberg@vgboats.fi
Sebastian Meriheinä
044 037 3544
sebastian.meriheina@boatstore.fi
Jari Björkqvist
040 523 3560
jari.bjorkqvist@boatstore.fi
Huolto
Kalevi Soini
040 074 0990
huolto@vgboats.fi
Viimeisimmät artikkelit
- Kuvittele auringon kimallus aallokossa, moottorin hyrinä ja tuuli hiuksissasi – juuri tätä on Bayliner-elämä.
- UUTTERN -veneet on suunniteltu sinulle, rakennettu tosielämään
- Uusi AMT 150 R vene esittelyssä Vene 25 Båt -messuilla
- Supertarjoukset jopa 0,00% korolla ja ilman muita kuluja! Säilytämme veneesi ajokauden alkuun!
- Suuri koeajopäivä lauantaina 24.8.